Ensimmäinen viikko rakentamista takana

Viime viikon maanantaina se sitten viimein tapahtui. Rekkalastillinen ponttoneita saapui työmaalle. Rekan matkassa oli kahdeksan kappaletta 12 metrisiä ponttoneita ja yksi lyhyempi ponttoni joka on tarkoitettu septisäiliöksi. Kaikki halkaisijaltaan 63 cm ja nettokantavuus hulppeat 22 tonnia!

Ponttonien purun jälkeen alkoikin heti rungon kasaus. Pientä ihmettelyä oli ilmassa, mutta homma soljui mallikkaasti eteenpäin. Keskelle laitettiin septisäiliö, jonka molemmille puolille tuli kaksi pitkää ponttonia. Ponttonien päälle laitettiin seitsemän kuumasinkittyä metallipalkkia, joihin ponttonit laitetaan myöhemmin pannoilla kiinni. Näiden metallipalkkien päälle tulee juoksut ja sen jälkeen tuleekin jo terassilaudoitusta.

Ensimmäisenä laitettiin kiinni reunimmaiset ja keskimmäinen juoksu, sitten tarkistettiin onko pohja edes lähelläkään suorassa. Pohja oli lähes täydellinen. Ponttoneilla oli kunnia maata täysin vaaterissa olevalla maalla, joten olisi ollutkin yllätys jos suuria heittoja olisi ollut. Muutamalla tukitolpalla vielä varmistettiin, etteivät kulmat roiku ja aloitettiin juoksujen ja reunalautojen laittaminen. Kun kaikki juoksut oli pultattu paikoilleen, oli vielä lopputarkistuksen aika. Jo silmämääräisesti näki, että juoksut asettuivat metallikehikon päälle juuri niin kuin pitääkin. Pitkä vatupassi varmisti asian. Metallikehikko oli yllättävänkin hyvin mitoitettu. Aluksi olin hieman skeptinen. Oletin, että jotain heittoja kuitenkin olisi, mutta ei ollut.

Tässä vaiheessa tulikin sitten ahaa–elämys. Se perhanan ristimitta jäi tarkistamatta! Ei muuta kuin mittamaan. Ei ollut mikään suuri yllätys, että ristimitta ei ihan täsmännyt. Toinen mitta oli 13,66m ja toinen 13,73cm

ponttonit

. Eli heittoa oli liikaa. Nopean pohdinnan jälkeen kaivoin autosta vahvat kuormaliinat. Kiinnitettiin liina lautan kulmiin kiinni ja ei muuta kuin kiristämään. Kehikko nytkähtikin helposti oikeaan mittaan.

Seuraavaksi oli vuorossa ponttonien kiinnitys. Ohjeistus oli selkeä: Pannat pitää laittaa KIREÄLLE! Noudatinkin ohjetta, vaikka hieman hirvitti vetää mutterit ”KIREÄLLE!”. Mitä jos tuo ponttoni kuitenkin lohkeaa? No ei ne siitä minnekään lohjenneet, eikä tule lohkeamaan. Jo alussa huomasin, että ponttonit olivat todella tukevaa tavaraa.

puristimet

Tähän asti kaikki oli sujunut kuin tanssi. Mutta nyt pitäisi laittaa lattian alle jäävät viemäriputket paikoilleen. Ja voi taivaan talikynttilät, kun tämä onkin hankalaa. Paperilla tämä tuntui helpolta vaiheelta. Tämä tunne johtui varmasti siitä, etten ollut tajunnut että viemäriputkien matkalla on metallipalkkeja, jotka tehokkaasti estävät parhaat kaatolinjat. Samalla mietin myös että saunalautan kellunta-asento voi muuttua pitkin viikkoa mm. septisäiliöiden täyttöasteen mukaan. WC:t sijaitsevat nätisti lähes septisäiliön yläpuolella, joten siellä ei ole suurta ongelmaa. Ongelmaksi muodostui pesuveden saanti keulassa oleviin septisäiliöhin. Seurasi hetki pään raapimista ja miettimistä. Lopputulos: pelataan asia varmanpäälle ja laitetaan kannen alle pumppu joka painaa veden säiliöihin.

Ensimmäisen viikon aikana ei tullut vastaan mitään mahdottoman pahoja yllätyksiä. Suurinta harmitusta aiheuttivat viemäriputkien vedot, mutta niistäkin selvittiin. Seuraavaksi on vuorossa terassilautaa ja filmivaneria.

Vaimo luki tämän tekstin ja totesi, että vähän hankalaa ymmärtää, kun ei ymmärrä rakentamisesta juuri mitään. No, pointtina tässä taisi ollakin, että ihan kaikkea en osannut etukäteen ajatella valmiiksi, mutta tähän asti tosiaan kaikki on mennyt hyvin. Eli toistaiseksi meillä on rakenteilla saunalautta!

4 vastausta artikkeliin “Ensimmäinen viikko rakentamista takana

    1. Moro! Nyt en kyllä ihan ulkoa muista. Palkit tuoli Pielaputken kautta. Jos hatusta heitän niin ehkä luokkaa 10*4cm ja seinämä 3mm. Lycka till omaan projektiisi! On ainakin ollut mielenkiintoista rakentaa tätä!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s